Kuvia Oprista 2008
Vuonna 2008 Suomen harrastajateatteriliitto täytti 60 vuotta. Oprin jokainen esitys alkoi liiton seuraavalla juhlatervehdyksellä. Sitä lukiessa ainakin näytelmässä mukana olleiden selkäpiissä hiipivät kylmät väreet, niin elävästi palautuu mieleen tunnelma kulisseissa, juuri ennen esityksen alkua Reijo Rantakarin lukiessa tervehdystä. Esitys on alkamassa. Kaikki on mahdollista.
“Tervetuloa teatteriin! Haluan häiritä sinua hetken ennen esityksen alkua. Näytelmä saattaa olla huippuhyvä. Tai sitten se on säälittävää paskaa. En tiedä, koska en ole nähnyt sitä. Oli miten oli, niin nauti illastasi.Huonokin esitys voi olla ihmeen piristävä. Ja saat siitä meheviä juttuja kerrottavaksi kavereillesi.
Minä tykkään sinusta teatterinkatsoja. Se on jo itsessään hienoa, että olet tullut teatteriin. Valppauden ja rohkeuden osoitus. Eivät kaikki viitsi tai uskalla enää tulla teatteriin. Ne ovat siitä hankalia paikkoja, että niissä joutuu kohtaamaan ihan oikeita ihmisiä niin narikassa, katsomossa kuin näyttämölläkin. Ei siis saa löhötä yksin rauhassa sohvallaan. Eikä kaukosäädin toimi teatterissa. On paljon turvallisempaa katsella telkkarista takuuvarmoja suosikkeja ja valmiiksinaurettuja sarjoja kuin tulla tälläiseen saliin. Näyttämöllä voi tapahtua ihan mitä tahansa. Elävä esitys on aina ennalta arvaamaton ja siten iso riski.
Kunnioitan sinua, kun nautit vaarallisesta elämästä ja uskaltaudut harrastajateatterin katsomoon. Toivon sydämestäni, että esitys ärsyttää sinua. Pistelee, tökkii, panee ajattelemaan ja tekee levottomaksi. Uskon nimittäin, että teatteri on raspin kaltainen työkalu, jolla karhennetaan pintoja, jotta saisimme tästä liukkaaksi kiillotetusta maailmasta otteen. Ja maailma muuttuu, kun siihen tarttuu. Katsele silmä kovana alkavaa näytelmää. Älä tyydy vähään. Onko niillä sinulle mitään sanottavaa? Onko rima asetettu riittävän korkealle, onko touhussa kunnianhimoa? Ovatko ne opetelleet kunnolla vuorosanat ulkoa? Onko muodossa kekseliäisyyttä ja lennokkuutta?
Ennen teatteri oli suurin taide. Sillä oli isoimmat katsojaluvut. Tänä päivänä hölmöinkin tv-show mittaa katsojia kymmenissä- tai sadoissatuhansissa kun teatterin on tyytyminen kymmeniin tai satoihin. Liikkuva ja kaupiteltava kaksiulotteinen kuva pyyhkii teatterilla lattiaa, kun puhutaan yleisömääristä. Mutta kun aletaan puhua esityksen ja katsomiskokemuksen laadusta ja syvyydestä, on teatteri vahvoilla. Tai voisi olla. Älä tyydy tänä iltana vähään. Heitä itsesikin likoon, teatterinkatsoja. Palkitse raivokkaasti ansiokkaat suoritukset ja - yhtälailla - buuaa reippaasti ja estottomasti tarvittaessa. Sinä teatterinkatsoja, istut vapaan maan vapaan harrastajateatterin katsomossa. Se ei ole vähäinen asia. Täytä velvollisuutesi, paljasta tunteesi näytöksen päätyttyä. Ja ota vielä yksi ratkaiseva askel. Liity tämän tai kilpailevan harrastajateatterin riveihin, kehitä taitojasi ja näytä kaikelle kansalle, mitä osaat. Onko kanttia, häh?
Tämä yhteiskunta olisi huomattavasti terveempi, jos jokainen kansalainen kuuluisi harrastajanäyttämöön. Niin paljon suhteellisuudentajua ja ihmistuntemusta kyseinen puuha opettaa. Esitys alkaa. Kaikki on nyt mahdollista.”